Kun suun­nit­te­lin kalen­te­ri­blo­gie­ni koko­nai­suut­ta, mie­les­sä­ni löi tämän kuu­kau­den koh­dal­la tyh­jää. Minul­la ei ollut vii­me syk­syl­lä hajua­kaan, mitä ja miten kir­joit­tai­sin kivas­ta teke­mi­ses­tä vuo­den 2020 tou­ko­kuus­sa. Sit­ten tuli koro­na, ja tähän­kin tee­maan alkoi syn­tyä aivan uuden­lai­sia aja­tuk­sia ja näkö­kul­mia. Koto­na olei­lu ja elä­mä ilman har­ras­tuk­ses­ta toi­seen juok­se­mis­ta on ohjan­nut minut poh­ti­maan, mit­kä vuo­sien mit­taan syn­ty­neis­tä toi­min­ta­ta­vois­ta ovat sel­lai­sia, joi­ta teen vain tot­tu­muk­ses­ta ja mitä ”nor­maa­lis­ta” teke­mi­ses­tä­ni todel­la kai­paan. Ja se vas­ta minus­ta ker­too­kin, mitä lopul­ta olen pää­ty­nyt teke­mään aiem­mis­ta rutii­neis­ta vapau­tu­neel­la ajal­la­ni.

Olen jou­tu­nut – tai oikeas­taan pääs­syt – poh­ti­maan, mitä todel­la haluan teh­dä ja mikä minus­ta on aidos­ti kivaa ilman min­kään­lais­ta pak­koa tai ”pitäi­si” ‑ajat­te­lua. Olen­pa jou­tu­nut sen­kin eteen, etten enää oikein tie­dä, mikä minua aidos­ti ins­pi­roi. On siis täy­ty­nyt läh­teä tut­ki­maan ja kokei­le­maan.

Olen pää­ty­nyt, vähän itsel­le­kin yllät­täen, vael­ta­maan Hel­sin­gin kan­ta­kau­pun­gin katu­ja ja kort­te­lei­ta. Moni minut tun­te­va voi luul­la, että tämä oli­si täy­sin uusi har­ras­tus minul­le, mut­ta edel­li­sis­tä vael­te­lus­ta on vain kulu­nut tovi aikaa.  Kun muis­te­len omia opet­ta­jao­pin­to­ja­ni vuo­si­tu­han­nen tait­tees­ta, mie­leen­pai­nu­vim­pi­na ovat jää­neet ne opin­to­suo­ri­tuk­set, jot­ka vaa­ti­vat tutus­tu­mis­ta koti- ja opis­ke­lu­kau­pun­kii­ni Hel­sin­kiin. Muis­tan, kuin­ka nau­tin Kal­lion kort­te­leis­sa kier­te­lys­tä tavoit­tee­na oppia työ­läi­se­lä­mäs­tä 1900-luvun alku­puo­lel­la tai Van­han Kaup­pa­hal­lin ja Kan­sal­lis­museon sei­nien tui­jot­te­lua etsien raken­nusark­ki­teh­tuu­ri­sel­le tyy­li­suun­nal­le omi­nai­sia piir­tei­tä.

Vii­me aikoi­na olen innos­tu­nut kuun­te­le­maan Enni Mus­to­sen ääni­kir­jo­ja ja huo­man­nut, että nehän joh­dat­te­le­vat minut samoil­le kul­mil­le kuin taan­noi­set opin­to­ni. Niin­pä yksi vii­kon­lop­pu tein ret­ken his­to­rial­li­sen romaa­ni­sar­jan tapah­tu­ma­pai­koil­le. Tut­kin Havis Aman­dan muo­to­ja ja sig­nee­rauk­sia: kyl­lä, Havis Aman­da on ihan oikeas­ti romaa­ni­sar­jas­sa esiin­ty­vän Vil­le Vallgre­nin käsis­sä syn­ty­nyt. Ja koin myös löy­tä­mi­sen iloa Lii­san­ka­tua kul­jes­kel­les­sa­ni: Pai­kan­sin sen talon, jos­sa Syr­jäs­tä kat­so­jan tari­noi­ta ‑romaa­ni­sar­jan kan­ta­äi­ti oli elä­nyt nuo­ruu­des­sa ja johon seu­raa­vat suku­pol­vet taval­la tai toi­sel­la tun­tui­vat myös pää­ty­vän.
Ja yhtäk­kiä oival­sin, että tätä samaa olen teh­nyt mat­koil­la­ni­kin: vael­lel­lut pai­kas­ta toi­seen joh­to­lan­ko­ja etsien! Lem­pi turis­tio­pas­sar­ja­ni­han on aina ollut se, jos­sa teh­dään käve­ly­kier­rok­sia ja keho­te­taan kat­so­maan mil­loin punai­sen talon por­tin pie­les­tä läh­te­vän polun pää­hän tai mil­loin suu­ren leh­muk­sen alla ole­van pat­saan jal­koi­hin. Mie­len­kiin­toi­nen löy­tö itses­tä­ni!

Rakas­tan myös kirp­pu­to­re­ja. Muis­tan toden­nee­ni, kun aloit­ta­va­na yrit­tä­jä­nä oli rahas­ta tiuk­kaa, että yhtä asi­aa minul­ta ei voi vie­dä pois: voin vael­lel­la kirp­pa­reil­la ja sil­loin täl­löin sor­tua muu­ta­man euron hin­tai­siin herä­teos­tok­siin. Usein tein­kin sun­nun­tai­sin pyö­rä­ret­ken, kuin­ka olla­kaan, Hel­sin­gin kes­kus­tan kirp­pa­reil­le. Minus­ta oli kiva kuvi­tel­la, mil­lais­ta elä­mää torien kät­köis­tä löy­ty­vät esi­neet ja vaa­te­kap­pa­leet oli­vat saa­neet elää. Nyt kirp­pu­to­rit ovat suu­rim­mak­si osak­si sul­jet­tu­ja, mut­ta ei hätää, varas­tos­sam­me on ihan oma kirp­pu­to­ri­maa­il­mam­me. Olen varas­toi­nut sin­ne mum­mi­ni van­ho­ja kau­nii­ta lenin­ke­jä, mum­ma­ni vie­lä 15 vuot­ta sit­ten käy­tös­sä olleen pol­jet­ta­van ompe­lu­ko­neen sekä erääl­tä lähei­sel­tä mum­mol­ta peri­miä­ni elo­ku­va­ju­lis­tei­ta ja valo­ku­via 1900-luvun puo­li­vä­lis­tä. Koen ole­va­ni mel­koi­nen onnen­pek­ka, kun hal­lus­sa­ni on aito­ja julis­tei­ta ja valo­ku­via fil­meis­tä, jois­sa on esiin­ty­nyt mm. Tau­no Palo ja Ansa Iko­nen. Omis­tus­kir­joi­tuk­sin annet­tu­jen kuvien kaut­ta voin kuvi­tel­la, mil­lais­ta elä­mää on vie­tet­ty elo­ku­van teon lomas­sa, kuka on ollut kenen­kin ystä­vä ja kenel­le on jaet­tu mitä­kin salai­suuk­sia.

His­to­rian­tut­ki­mus, enpä oli­si vie­lä vii­me syk­sy­nä mil­lään arvan­nut, että se on tee­ma, jos­ta puhun lem­pi­puu­hie­ni yhtey­des­sä. Voi koro­na, kuo­rit ihmi­ses­tä esiin arvok­kai­ta löy­tö­jä.
 
HAR­JOI­TUS
Käy­tä koro­na­ke­vään kum­mal­li­set olo­suh­teet hyväk­se­si ja anna mie­le­si ja keho­si vael­taa juu­ri nii­hin asioi­hin, jon­ne intui­tio tun­tuu nii­tä vie­vän. Vii­pyi­le sinul­le mie­lui­sis­sa tun­nel­mis­sa ja kir­joi­ta ylös, mik­si juu­ri se, mitä teit, oli sinus­ta niin kivaa.