Puuttuva palanen

Puut­tu­va palanen

Pidin vii­me kevää­seen asti tytär­tä­ni yhdes­tä epä­musi­kaa­li­sim­mis­ta ihmi­sis­tä, joi­ta olen elä­mäs­sä­ni tavan­nut. Tyt­tö ei pysy­nyt nuo­tis­sa yksin­ker­tai­sim­mis­sa­kaan las­ten­lau­luis­sa eivät­kä lau­lu­jen sanat­kaan jää­neet mie­leen. 5‑vuotiaalta ei suju­nut sen enem­pää Jänis istui maas­sa kuin Ukko Nooa­kaan. Lau­lu­jen juo­ni yleen­sä hah­mot­tui hänel­le, joten hän pys­tyi inn­ot­to­mas­ti ker­to­maan tai jos­kus jopa lau­la­maan omin sanoin ja säve­lin jänik­ses­tä, joka istui maas­sa, mut­tei pomppinut.

Mut­ta sit­ten elä­mään tuli Robin. Ilmei­ses­ti sekä pojan ulko­nä­kö että lau­lut val­loit­ti­vat tytön mie­len. Tyt­tö alkoi ihme­tel­lä, mis­tä tätä iha­naa ilmes­tys­tä voi­si kat­sel­la ja kuun­nel­la. Ker­roin, että esi­mer­kik­si googlaa­mal­la voi löy­tää Robi­nin netis­tä. Samaan aikaan juu­ri 6 vuot­ta täyt­tä­nyt oli var­sin kiin­nos­tu­nut kir­jai­mis­ta ja oli saa­mas­sa suur­ta oival­lus­ta, että kir­jai­met­han ovat avain luke­mi­seen ja kir­joit­ta­mi­seen. Niin­pä sanoin hänel­le, mitä­pä jos itse haki­sit Robi­nin You­Tu­bes­ta. Tyt­tö teki innos­tu­nee­na työ­tä käs­ket­tyä ja sai kuin sai­kin kir­joi­tet­tua R‑O-B-I‑N. Enää puut­tui bii­sin nimi: Puut­tu­va Pala­nen. Ja kas 6‑vuotias sai halua­man­sa, ihan itse. Ja sit­ten Robin soi ja soi ja soi. Käy­tiin kesä­kuus­sa jopa kei­kal­la­kin ja han­kit­tiin CD-levy, jota kuun­nel­tiin koko kesän, joka iki­nen automatka.

Ja mitä tapah­tui epä­musi­kaa­li­se­na pitä­mä­nä­ni lap­sel­le, kun hän ker­ta toi­sen­sa jäl­keen kuun­te­li Robi­nin kap­pa­lei­ta? Hän oppi niin sanat kuin säve­len­kin ja ylpeä­nä elä­män­sä ensim­mäis­tä ker­taa esit­ti lau­lu­ja serk­ku­jen­sa kans­sa myös ylei­söl­le. Sil­mät lois­ti­vat, itse­tun­to koho­si ja äiti­kin alkoi vähi­tel­len uskoa olleen­sa totaa­li­sen vää­räs­sä tyt­tä­ren­sä musi­kaa­li­suu­den asteesta.

Mie­les­tä­ni tämä tosi­ta­ri­na kiteyt­tää kai­ken oleel­li­sen moti­vaa­tios­ta ja sen mer­ki­tyk­ses­tä oppi­mi­sel­lem­me ja toi­min­nal­lem­me. Jos ihmi­nen, pie­ni tai vähän isom­pi, ei näe mitään mie­lek­kyyt­tä asiois­sa, joi­ta hänel­tä vaa­di­taan, teke­mi­nen on täy­sin ulkoa ohjau­tu­vaa ja lop­pu­tu­los on usein sen mukai­nen. Myös kyky sovel­taa kyseis­tä tie­toa tai tai­toa jos­sa­kin toi­ses­sa tilan­tees­sa on yleen­sä näis­sä ulkoa ohjau­tu­vis­sa tilan­teis­sa ole­ma­ton. Sitä vas­toin jos ihmi­nen löy­tää sisäi­sen moti­vaa­tion teke­mi­seen­sä, lähes mah­dot­to­mas­ta­kin tulee mah­dol­lis­ta. Flow-koke­muk­sis­ta kir­joit­ta­nut Csikze­ny­mi­ha­lyi ker­toi kir­jas­saan Living well, kuin­ka jopa skit­so­fre­ni­aa sai­ras­ta­va seka­va ja täy­sin tun­tei­taan ilmai­se­ma­ton poti­las pys­tyi siir­ty­mään avo­hoi­toon ja elät­tä­mään itsen­sä, kun löy­tyi toi­min­taa (täs­sä tapauk­ses­sa kyn­sien hoi­toa!), joka tuot­ti hänel­le posi­tii­vi­sia tun­te­muk­sia ja antoi elä­mäl­le merkitystä.

Näis­tä koke­muk­sis­ta oppi­nee­na lupaan lopet­taa pyyn­nöt lau­laa tun­te­mat­to­mis­ta Nooa-nimi­sis­tä ukois­ta tai teet­tää jär­jet­tö­mäl­tä tun­tu­via tau­lu­koi­ta tai vaa­tia kes­kus­tel­la het­ki­nä, jol­loin kaik­ki haluai­si­vat olla hil­jaa. Voin sen sijaan luva­ta ja haas­taa sinut­kin lupaa­maan, että ohja­tes­sam­me, dele­goi­des­sam­me tai opet­taes­sam­me pyrim­me aset­tu­maan toi­sen ihmi­sen saap­pai­siin ja kysym­me hänel­tä. ”Mikä on sinun puut­tu­va pala­se­si, jon­ka avul­la elä­mä alkaa sujua, ihmi­set arvos­ta­vat sinua ja elä­mä tun­tuu hienolta?