Tie­dät­kö tun­teen, kun olet tai­tel­lut siis­tis­ti lan­gal­li­set kor­va­nap­pi­kuu­lok­kee­si tas­kuusi, ja kun on aika ottaa ne esil­le, tas­kus­ta löy­tyy­kin sot­kui­nen joh­to­möyk­ky. Minus­ta tun­tuu, että olen tör­män­nyt tähän samaan ilmi­öön tois­tu­vas­ti myös tutus­tues­sa­ni itsee­ni. Välil­lä on pit­kiä­kin ajan­jak­so­ja, kun elä­mäs­sä kaik­ki tun­tuu suju­van hyvin. Työt rul­laa­vat, per­he-elä­mä sujuu ja pari­suh­de kukois­taa. Sil­loin usein mie­les­sä käy, että olen­han aika hyvä tyyp­pi. Elä­mä on jär­jes­tyk­ses­sä kuin nät­tiin nip­puun las­kos­te­tut kuu­lo­ke­joh­dot. Ja sit­ten yks kaks yllät­täen joku päi­vä kaik­ki posi­tii­vi­set aja­tuk­set ovat kadon­neet. Mie­li on mus­ta. Ongel­ma seu­raa tois­taan eikä mikään tun­nu enää sel­väl­tä. Näi­nä synk­ki­nä het­ki­nä tekee mie­li tun­kea sot­kui­nen joh­to­möyk­ky syväl­le tas­kun poh­jal­le ja unoh­taa itsen­sä ja elä­män­sä. Vaan eivät­pä ne elä­män sot­kut ja oman mie­len mut­kat oike­ne, ellei nii­tä syven­ny selvittämään. 

Itse­tut­kis­ke­luun ryh­ty­mi­seen ei suu­rim­mal­la osal­la meis­tä tun­nu oikein löy­ty­vän sopi­vaa het­keä. Kun on itseen tutus­tu­mi­sen aika, on pal­jon hel­pom­paa tart­tua johon­kin muu­hun. Voi näper­rel­lä tois­si­jai­sia asioi­ta, antaa har­ras­tuk­sien imais­ta mukaan­sa, suun­ni­tel­la loma­mat­ko­ja tai teh­dä ylen mää­rin töi­tä. Voi myös ulkois­taa itse­tut­kis­ke­lun lait­teil­le: seu­ra­ta aktii­vi­suus­ran­nek­kees­ta unen laa­tua, käy­dä vaa’alla päi­vit­täin, tut­kia some-tyk­käyk­sien mää­rää tai juos­ta kel­lon ohjaa­ma­na len­kil­lä. Nämä eri­lai­set mit­ta­rit ovat monel­la tapaa hyö­dyl­li­siä, mut­ta itse olen havah­tu­nut ajoit­tain sii­hen, ovat­ko ne vai­vih­kaa otta­mas­sa elä­mäs­sä­ni isän­nän roo­lia ren­gin roo­lin sijasta. 

Usein vas­ta krii­sit pakot­ta­vat pysäh­ty­mään syväl­li­sen itse­tut­kis­ke­lun äärel­le. Minul­le yksi mer­kit­tä­vim­mis­tä aikui­siän itse­tut­kis­ke­lun kään­ne­koh­dis­ta oli se, kun vajaa 10 vuot­ta sit­ten sain pahan väli­le­vyn pul­lis­tu­man. Maka­sin sel­kä­kram­pis­sa­ni sän­gys­sä ja pää­tin, että jos täs­tä sel­viän hen­gis­sä, ja perä­ti vie­lä lii­kun­ta­ky­kyi­se­nä, alan var­mas­ti teh­dä elä­mäs­sä­ni jota­kin sel­lais­ta, mis­tä olen jo pit­kään haa­veil­lut. Ryh­dyin val­men­nusa­lan yrittäjäksi. 

Uskon, että moni aloit­tai­si aktii­vi­sem­min itse­tut­kis­ke­luun, jos vain osai­si. Jos­tain syys­tä itse­tut­kis­ke­lua ei näh­dä yleis­hyö­dyl­li­se­nä tai­to­na, jon­ka hal­lin­nal­la oli­si myös yhteis­kun­nal­lis­ta mer­ki­tys­tä. Esi­mer­kik­si kou­lus­sa opi­taan kyl­lä erot­ta­maan koi­vun eri ala­la­jit toi­sis­taan ja muut­ta­maan desi­maa­li­lu­vut mur­to­lu­vuik­si ja päin­vas­toin. Mut­ta itse­tun­te­mus ei kuu­lu käsit­tääk­se­ni oikein min­kään asteen oppi­lai­tok­sen aine­va­li­koi­maan. Ole­tusar­vo kai on se, että itse­tun­te­mus­ta opi­taan eläen. Mut­ta har­va­han meis­tä koi­vun leh­den muo­to­ja­kaan tut­ki­si, ellei joku sii­hen kan­nus­tai­si ja ker­toi­si, mihin kiin­nit­tää huo­mio­ta. Nyt monel­le meis­tä käy niin, että kun jokin koh­ta psyyk­ki­ses­sä, fyy­si­ses­sä tai sosi­aa­li­ses­sa hyvin­voin­nis­sa hajo­aa, vaja­vai­sin tai­doin yri­täm­me kasa­ta itseäm­me. Räpi­köin­ti voi kes­tää vali­tet­ta­van pit­kään ja voi vie­dä tol­kut­to­man pal­jon voi­ma­va­ro­ja, niin hen­ki­löl­tä itsel­tään kuin tämän läheisiltäkin.

Olen­kin miet­ti­nyt, voi­si­ko itse­tun­te­muk­ses­ta luo­da uuden kan­sa­lais­tai­don, jon­ka hal­lit­se­mi­nen oli­si yhtä päi­vän­sel­vää kuin vaik­ka­pa ruu­an­lait­to- tai pyy­kin­pe­su­tai­dot? Ennen kuin ryh­dyn teke­mään asias­ta kan­sa­lais­aloi­tet­ta, kan­nus­tan kaik­kia lisää­mään itse­tun­te­muk­sen har­joit­ta­mis­ta pie­nin aske­lin osak­si omaa arke­aan. Toi­sil­le se on itse­näis­tä syven­tä­mis­tä ja hil­jen­ty­mis­tä, toi­sil­le taas reflek­toin­tia ryh­mäs­sä. Pää­asia on se, että har­joi­tat tut­kis­ke­lua itseä­si var­ten, et suo­rit­taak­se­si tai näyt­tääk­se­si muil­le. Itse olen vas­ta vii­me vuo­si­na myön­tä­nyt itsel­le­ni, että käyn eri­lai­sis­sa kou­lu­tuk­sis­sa eri­tyi­ses­ti ihan itse­ni vuok­si, en ensi­si­jai­ses­ti amma­til­li­sia val­miuk­sia saa­dak­se­ni. Minul­le toi­mi­via kei­no­ja itse­tun­te­muk­sen lisää­mi­seen ovat olleet mm. Ihmi­nen tavat­ta­vis­sa ‑kas­vuoh­jel­ma, NLP (Neu­ro-Lin­guis­tic Pro­gram­ming), ennea­gram­mi ja voi­maut­ta­va valo­ku­vaus. Sinul­le jokin näis­tä voi sopia, tai sit­ten voit löy­tää jota­kin muu­ta, mikä sopii sinul­le vie­lä parem­min. Ensi vii­kon­lop­pu­na 8.–9.2020 jär­jes­te­tään Minä olen ‑mes­sut Hel­sin­gis­sä Fin­lan­dia-talol­la. Sii­nä on yksi oival­li­nen tapa saa­da lisää eväi­tä itse­tut­kis­ke­luun. Mes­su­jen ohjel­ma on var­sin moni­puo­li­nen ja kattava. 

HAR­JOI­TUS. Yksi hyvä tapa lisä­tä itse­tun­te­mus­taan, on kai­vaa valo­ku­va­kan­sios­ta tai kova­le­vyn kät­köis­tä jokin valo­ku­va itses­tä­si. Valit­se kuva, joka edus­taa sinua sel­lai­se­na ihmi­se­nä, mil­lai­se­na haluat tul­la näh­dyk­si. Kat­so tätä kuvan ihmis­tä siten kuin kat­soi­sit paras­ta ystä­vää­si. Mitä hyvää näet täs­sä ihmi­ses­sä? Mis­tä olet täs­sä ihmi­ses­sä ylpeä? Mitä toi­vot täl­le ihmi­sil­le? Mil­lai­sia vah­vuuk­sia näet täs­sä ihmi­ses­sä? Pai­na mie­lee­si tai kir­joi­ta ylös poh­ti­ma­si aja­tuk­set. Kun seu­raa­van ker­ran kuu­lok­kei­den lan­gat ovat sol­mus­sa, muis­te­le itses­tä­si ajat­te­le­mia­si asioi­ta ja läh­de ne mie­les­sä­si avaa­maan tut­ki­va­na ja kiin­nos­tu­neen oman mie­le­si sol­mu­ja. Pää­set mitä mie­len­kiin­toi­sim­mal­le matkalle.