Yrittäjän vapaa päivä

Asiak­kaa­ni ilmoit­ti pari päi­vää sit­ten vetä­mä­ni val­men­nuk­sen peruun­tu­mi­ses­ta täl­tä päi­väl­tä. Mie­les­sä­ni väläh­ti: Ah, voin­kin pitää yli­mää­räi­sen vapaa­päi­vän. Mie­les­tä­ni olin sen hyvin ansain­nut työ­tah­din olles­sa mel­ko lail­la tii­vis vii­me kuukausina.

No, miten päi­vä sit­ten meni? Herä­tys­kel­lo soi tut­tuun tapaan ennen seit­se­mää, piti­hän tyt­tö vie­dä tar­haan joka tapauk­ses­sa. Pää­tin kui­ten­kin loi­koil­la sän­gys­sä puo­li kah­dek­saan vapaa­päi­väs­tä naut­tien. Sii­tä sit­ten seu­ra­si, että tyt­tö ei ennät­tä­nyt hoi­to­pai­kan tar­joa­mal­le aamu­pa­lal­le ja sain torut, kun hän­tä var­ten teh­ty aamiai­nen meni tänä aamu­na täy­sin huk­kaan. Pis­to nume­ro 1 tun­tui sydämessäni.

Olin jo pit­kään unel­moi­nut, kun­pa voi­sin aloit­taa jon­kun työ­päi­vän aamu­lii­kun­nal­la. Tänään tar­jou­tui sii­hen­kin mah­dol­li­suus. Juu­ri ja juu­ri ennä­tin tar­has­ta pila­tek­seen. Piti­hän kui­ten­kin puku­huo­nees­sa kii­rees­tä huo­li­mat­ta vie­lä vil­kais­ta puhe­li­mes­ta säh­kö­pos­tit ja huo­ma­ta, että yksi asia oli jää­nyt teke­mät­tä. Pis­to nume­ro 2 tun­tui sydämessäni.

Pila­tek­sen jäl­keen olo oli ren­to, mut­ta ener­gi­nen – ja näl­käi­nen. Pää­tin het­ken mie­li­joh­tees­ta ostaa mait­ta­vat eväät bruns­sil­le. Kerä­sin ostos­ko­rii­ni man­si­koi­ta, päh­ki­nöi­tä, jogurt­tia ja mikä paras­ta, crois­san­tin.  Tun­sin kui­ten­kin pis­ton nume­ro 3 sydä­mes­sä­ni: Tääl­lä se äiti oste­lee crois­san­te­ja, joi­ta tyt­tö oli juu­ri vii­me vii­kol­la halun­nut ja jot­ka sil­loin tuo­mit­sin epä­ter­veel­li­sik­si. Pys­tyin kui­ten­kin naut­ti­maan ”second break­fas­tia” kii­reil­tään 10 mit­tai­sel­le tauol­le ehti­neen mie­he­ni kans­sa. Olo oli suo­ras­taan juhlava.

Ren­tout­ta­van ja iha­nan aurin­gon­pais­tei­sen aamun jäl­keen tote­sin, että nyt­hän minul­la on ener­gi­aa teh­dä mitä vaan ja oikein naut­tia työn­teos­ta. Vapaa­päi­vä­ni siis käy­tän­nös­sä lop­pui noin puo­li yksi­tois­ta aamu­päi­väl­lä – ja myös pis­tot sydä­mes­sä­ni lop­pui­vat kuin sei­nään. Työn­te­ko sujui koko päi­vän hymys­sä suin, sain pal­jon aikai­sek­si ja pit­käs­tä aikaa tun­sin todel­lis­ta työniloa.

Mitä täs­tä tari­nas­ta sit­ten opimme?

1. Useim­mi­ten se ääni, joka mei­tä soi­maa ja mora­li­soi, tulee ihan oman itsem­me sisim­mäs­tä. Olen jos­kus ereh­ty­nyt luu­le­maan, että se tuli­si esi­mer­kik­si työ­nan­ta­jas­ta, omis­ta van­hem­mis­ta tai jos­ta­kin muus­ta auk­to­ri­tee­tis­ta. Näin yrit­tä­jän ”vapaa­päi­vä­nä” tuli kui­ten­kin todis­tet­tua, että oma ääni on kovin, ja vali­tet­ta­vas­ti usein myös syyt­tä­vin ääni.
2. Avain ren­toon ja hyvään oloon on asen­tees­sa, ei niin­kään olo­suh­teis­sa. Sinän­sä työ­päi­vä­ni kel­lo puo­li yhdes­tä­tois­ta alkaen ei olo­suh­teil­taan poi­ken­nut miten­kään nor­maa­lis­ta koti­toi­mis­to­päi­väs­tä, mut­ta se on tun­tu­nut niin pal­jon parem­mal­ta kuin nor­mi­päi­vät. Tämä pit­kään suun­nit­teil­la ollut blo­gi­kir­joi­tus­kin tuli kir­joi­tet­tua yhdel­lä istumalla.
3. Jo pel­käs­tään tie­toi­suus sii­tä, että voi­si pitää vapaa­päi­vän saat­taa sii­vit­tää usko­mat­to­maan hyvä­no­lon tun­tee­seen sekä ren­toon ja luo­vaan ottee­seen. Suo­sit­te­len kokeilemaan!

Toi­vo­tan kai­kil­le blo­gi­ni luki­joil­le hyviä vapaa­päi­viä ja vapai­taa päi­viä, jol­loin mie­li on vapaa!